Eilen on viimeinkin päässyt ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen salille, jes! Nyt huomasi sen, kuinka täysin lihakset ja voimat ovat kahdessa kuukaudessa kropasta hävinneet. Edes parin viikon polkupyöräily ei ole paljoa pelastanut. Tuntui lähinnä naurettavalta heilutella reilusti pienempiä painoja, millä oli viimeksi treenikalenterin mukaan tehnyt. Mutta tästä on suunta vain ylös päin ja onneksi pohjakunnon ollessa hyvä, pääsee nopeammin timmimpään kuntoon. En pääse myöskään ylitse tästä mahtavasta tunteesta, kun ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti tykkään vatsastani! Vielä kun vähän pääsee vatsalihaksia treenailemaan niin se näyttää vieläkin paremmalta.
Treenitauolla ehdinkin sitten nauttimaan kesästä. Sai rentoutua, pelailla ja ehti nähdä kavereita. Ei ollut kiire sijoittaa kalenteriin treeniaikoja, miettiä syömisien kellonaikoja tai valmistella seuraavan päivän monipuolisesti ravitsevia (ja proteiini pitoisia) eväitä. Rutiinit sai kyytiä. Koirien kanssakin on tullut touhuiltua ja hekin ovat (luultavasti) nauttineet siitä, että äiti on ollut enemmän kotona. Kova kaipuu treeniin ehti myös kasvaa samalla ja viimeisen viikon lähinnä laski päiviä, milloin taas pääsee/ehtii treenaamaan.
 |
| Bella (vas.) ja Luna (oik.) |
Nyt vaan mietin, että saanko venyttää tuota arpea vai en. Toisaalta jotkut liikkeet venyttävät ja sattuvat, mutta pelkään, että jos en venytä yhtään niin pystynkö ikinä venyttelemään vatsalihaksia. Pitäisi soittaa hoitajille ja kysyä mutta en saa aikaiseksi. Alavatsa on edelleen tunnoton ja jos joku äkisti koskee siihen (pöytä, jonkun toisen käsi tms) niin tuntuu kammottava paineen tunne. Mutta oli tämä edelleen sen kaiken arvoista. Pian tanssikoulukin jo taas alkaa ja mietin voinko hakeutua sinne, kun on reisien operointi vuorossa talvella. Toisaalta saattaisin ehtiä syyslukukauden tanssia ja keväällä ehtisin ehkä toivuttuani loppukaudesta mukaan treeneihin. Ehtiihän tässä sitäkin miettiä.
Tällä kertaa vinkiksi, ehkä enemmän taas itselleni, että kannattaa opetella ulos pessimistisestä ajattelusta ja ajatella asioita positiivisemmin. Tätä olen harjoitellut tällä viikolla itsekseni enemmänkin, koska olen taipuvainen aina stressaamaan kaikesta. Kun stressaa vähemmän niin ei myöskään himoitse kokoajan turhia herkkuja ja mielikin on keveämpi.
