Elämä voittaa taas

Kolme päivää olivat todellakin ne pahimmat. En päässyt sängystä ylös, enkä sänkyyn omin avuin. Ruoka toimitettiin sänkyyn ja särkylääkkeitä taisin nappailla kuin karkkia. Ensimmäinen suihkussa käynti ilman tukiliiviä oli kyllä melkoinen. Heikkohermoisena meinasi taju lähteä, kun oli niin karua katsottavaa nuo haavat, enkä uskaltanut edes yrittää seisoa suorassa. Muutaman metrin kävelykin kotona sai jo haukkomaan happea hengästymisestä ja puhuminen oli rankkaa. Mutta viikon kuluttua leikkauksesta pääsin jo seisomaan suorassa, vaikka tietysti pientä kiristystä tuntui, sekä tuntuu edelleen. Kaksi päivää sitten kävin ensimmäistä kertaa kävelemässä. Alle 1 km matkan köpöttelin hiljaa vanhempieni työpaikalle, josta sain kyydin takaisin kotiin, koska se matka olikin yllättävän raskas! Seuraavana päivänä sama reissu, mutta sitten sain jo vähän reippaammin tossua toisen eteen. Kohtahan tässä ollaan taas matkalla kohti teräksistä kuntoa!

Veljen häät 2012

Olen kotona puuhastellut, pessyt pyykkiä, nyppinyt voikukkia takapihalta voikukkaraudalla ja vähän järjestellyt paikkoja. Pientä liikkeessä pysymistä, jotta kiinnikkeitä ei pääse kehittymään. Jouduin jo kerran pyytämään leikkaussihteeriltä lyhyempää tukiliiviä, kun vanha painoi istuessa kovasti jokapaikkaan. Onneksi siellä ollaan todella ymmärtäväisiä silloinkin kun soitan, että mitä ihmeen patteja ihoni alla on (kudosnestettä, joita tulee aina leikkauksen jälkeen, mutta sulaa itsestään ajan kanssa pois). Tikit poistetaan 13.6. Haavan keskellä olevat ovat itsestään sulavia ja vain reunimmaiset poistettavia. Olen pariin kertaan pyörinyt peilin edessä ja ihaillut, oikeasti ihaillut massuani. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa niin, tuntuu muuten aikas hyvältä! Se ei enää ole löysä nahkareppu vaan pieni söpö kumpu. Tietysti on turvotus ja arvet sekä ihoteipit. Napani on myös aika karua katsottavaa mutta ajan kanssa se siitä tasoittuu. En malta odottaa, että pääsen tukiliivistä ja tikeistä eroon! Tavoitteeni on näyttää hyvältä eräässä kesämekossa, mihin olen ristipistoilla tehnyt prinsessa Zeldan (pelihahmo) selkään. Kyllä, olen myös pelinörtti.

Talvella on sitten reisien vuoro, mutta sitä en aio edes ajatella vielä. Onneksi tästä parantuminen tapahtuu nopeammin kuin kuvittelin, joten en aio turhaan pelätä sitä operaatiota niin paljoa. Käsivarsien nahkat aion jättää leikkaamatta, sillä haavena on saada sen verran käsivarsiin(kin) lihasta, että nahka ei häiritse. Pianhan tässä pääsee jo taas treenailemaan! Tai... 4 vko päästä voin alkaa haaveilemaan treenaamisesta. Mutta kuitenkin. Ulkona on kesä ja aurinko paistaa ja mahareppu on poissa. Elämä on ilo!

Terveisiä sängyn pohjalta

Abdominoplastia käyty läpi ja eilen pääsin kotiin. Yhden yön vietin heräämössä, enkä aio valehdella,  kivut olivat aivan järkyttävät. Vatsaa kiristää edelleen kovasti ja sängystä en pääse ylös omin avuin. Lääkärikeskuksella minut avusti kolme hoitajaa jalkeille ja vasta neljännellä yrityksellä sain hyvin pieniä askeleita otettua. Ensimmäisellä yrityksellä pääsin vain istumaan ja tuskan hiki pakotti makuulle. Toisella kerralla pääsin seisomaan mutta kipu meinasi viedä tajun. Kolmannella yrittämällä se taju lähti ensimmäisen askeleen kohdalla ja taisin anoa, että saisin vain jäädä sänkyyn. Tukiliivi tuntui inhottavalta ja dreenit sattuivat kovasti, mutta niitä ei kuulemma voinut poistaa ennen kuin olisin ottanut ensimmäiset askeleet. Jokaisen yrityksen välillä makoilin ja koetin saada huimauksen loppumaan. Pyörittelin nilkkoja, söin, join ja hengittelin. Tulivathan ne askeleet sieltä, vaikka sattui, kiristi ja huimasi. Dreenien pois ottaminen sattui myös kovasti ja taisin pyydellä lisää kipulääkkeitä kokoajan. Kotimatka teki myös pahaa kun jouduin kävelemään autolle ehkä noin 100 metriä (tällä kipuskaalalla ois voinu olla 10km) ja kestää tärisevän automatkan. 

Mutta eka yö vietetty kotona.  Leikkauspöydälle jäi 600 grammaa ihoa. Sileän mahan lisäksi minulla on uusi napa! Kotona minulla on sänkyyn kasattu korokkeita selän sekä polvien alle niin, että voin makoilla hieman linkussa. Nousen toistaiseksi vain vessassa käydäkseni ja koetan saada vatsaa hieman suoritettua. Tukiliiviä joudun käyttämään seuraavat 4vkoa ja tikit poistetaan 13.6. Uskon, että tämä on kaiken tämän arvoista kun pukeudun ensikertaa kesämekkoon ilman, että sukkahousuja on kiskottu kainaloihin.

Kiitos kirurgille ja ihanille hoitajille jotka jaksoivat itkuni ja kannustivat taukoamatta.

Lähtölaskenta

Wappuilua

Tällä kertaa yritän oikeasti tehdä lyhyempää tekstiä. Taas on ehtinyt sattua ja tapahtua. Tanssikouluni kevätesitys pidettiin ja tällä kertaa osasin olla oikeasti tyytyväinen omaan suoritukseen. Mutta oli kyllä tullut harjoiteltuakin! Haikea fiilis kun tanssikoulun kesätauko alkaa ja itsellä urheilukielto lähestyy. Eli leikkaus kolkuttelee jo ovella. Enää vain yhdeksän päivää! Tänään kävin tapaamassa leikkaussihteeriä joka näytti minulle sen huoneen jossa minut leikataan ja hän mittasi minut tukiliivin tilaamista varten. Kerroin omasta huolestani, kuinka olen kovin neulakammoinen ja todennäköisesti täydellisessä paniikissa kun on operaatio päivä ja kanyylin laitto... Naureskelin, että minut saa varmaan tyrmätä, jotta en juoksisi karkuun. Mutta koetan olla ajattelematta sitä niin pitkään kun voin. Koetan sen sijaan keskittyä siihen, että pian mahareppu on poissa, eikä kynsitöitä tehdessä enää tarvitse hävetä mahahikeä. Ja ne vaatteet joita vihdoin kehtaan käyttää. Ihanuutta! Pian on edessä 6-8 viikkoa hiljaisempaan tahtiin etenemistä. Käytän viimeisen ajan hyödykseni ja nautin liikkumisesta, kävelystä, tanssimisesta ja kuntosaleilusta.  Päivän vinkki: tee asioita jotka saavat sinut onnelliseksi tänään ja joita et kadu huomenna. <3