Terveisiä sängyn pohjalta

Abdominoplastia käyty läpi ja eilen pääsin kotiin. Yhden yön vietin heräämössä, enkä aio valehdella,  kivut olivat aivan järkyttävät. Vatsaa kiristää edelleen kovasti ja sängystä en pääse ylös omin avuin. Lääkärikeskuksella minut avusti kolme hoitajaa jalkeille ja vasta neljännellä yrityksellä sain hyvin pieniä askeleita otettua. Ensimmäisellä yrityksellä pääsin vain istumaan ja tuskan hiki pakotti makuulle. Toisella kerralla pääsin seisomaan mutta kipu meinasi viedä tajun. Kolmannella yrittämällä se taju lähti ensimmäisen askeleen kohdalla ja taisin anoa, että saisin vain jäädä sänkyyn. Tukiliivi tuntui inhottavalta ja dreenit sattuivat kovasti, mutta niitä ei kuulemma voinut poistaa ennen kuin olisin ottanut ensimmäiset askeleet. Jokaisen yrityksen välillä makoilin ja koetin saada huimauksen loppumaan. Pyörittelin nilkkoja, söin, join ja hengittelin. Tulivathan ne askeleet sieltä, vaikka sattui, kiristi ja huimasi. Dreenien pois ottaminen sattui myös kovasti ja taisin pyydellä lisää kipulääkkeitä kokoajan. Kotimatka teki myös pahaa kun jouduin kävelemään autolle ehkä noin 100 metriä (tällä kipuskaalalla ois voinu olla 10km) ja kestää tärisevän automatkan. 

Mutta eka yö vietetty kotona.  Leikkauspöydälle jäi 600 grammaa ihoa. Sileän mahan lisäksi minulla on uusi napa! Kotona minulla on sänkyyn kasattu korokkeita selän sekä polvien alle niin, että voin makoilla hieman linkussa. Nousen toistaiseksi vain vessassa käydäkseni ja koetan saada vatsaa hieman suoritettua. Tukiliiviä joudun käyttämään seuraavat 4vkoa ja tikit poistetaan 13.6. Uskon, että tämä on kaiken tämän arvoista kun pukeudun ensikertaa kesämekkoon ilman, että sukkahousuja on kiskottu kainaloihin.

Kiitos kirurgille ja ihanille hoitajille jotka jaksoivat itkuni ja kannustivat taukoamatta.