Elämä voittaa taas

Kolme päivää olivat todellakin ne pahimmat. En päässyt sängystä ylös, enkä sänkyyn omin avuin. Ruoka toimitettiin sänkyyn ja särkylääkkeitä taisin nappailla kuin karkkia. Ensimmäinen suihkussa käynti ilman tukiliiviä oli kyllä melkoinen. Heikkohermoisena meinasi taju lähteä, kun oli niin karua katsottavaa nuo haavat, enkä uskaltanut edes yrittää seisoa suorassa. Muutaman metrin kävelykin kotona sai jo haukkomaan happea hengästymisestä ja puhuminen oli rankkaa. Mutta viikon kuluttua leikkauksesta pääsin jo seisomaan suorassa, vaikka tietysti pientä kiristystä tuntui, sekä tuntuu edelleen. Kaksi päivää sitten kävin ensimmäistä kertaa kävelemässä. Alle 1 km matkan köpöttelin hiljaa vanhempieni työpaikalle, josta sain kyydin takaisin kotiin, koska se matka olikin yllättävän raskas! Seuraavana päivänä sama reissu, mutta sitten sain jo vähän reippaammin tossua toisen eteen. Kohtahan tässä ollaan taas matkalla kohti teräksistä kuntoa!

Veljen häät 2012

Olen kotona puuhastellut, pessyt pyykkiä, nyppinyt voikukkia takapihalta voikukkaraudalla ja vähän järjestellyt paikkoja. Pientä liikkeessä pysymistä, jotta kiinnikkeitä ei pääse kehittymään. Jouduin jo kerran pyytämään leikkaussihteeriltä lyhyempää tukiliiviä, kun vanha painoi istuessa kovasti jokapaikkaan. Onneksi siellä ollaan todella ymmärtäväisiä silloinkin kun soitan, että mitä ihmeen patteja ihoni alla on (kudosnestettä, joita tulee aina leikkauksen jälkeen, mutta sulaa itsestään ajan kanssa pois). Tikit poistetaan 13.6. Haavan keskellä olevat ovat itsestään sulavia ja vain reunimmaiset poistettavia. Olen pariin kertaan pyörinyt peilin edessä ja ihaillut, oikeasti ihaillut massuani. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa niin, tuntuu muuten aikas hyvältä! Se ei enää ole löysä nahkareppu vaan pieni söpö kumpu. Tietysti on turvotus ja arvet sekä ihoteipit. Napani on myös aika karua katsottavaa mutta ajan kanssa se siitä tasoittuu. En malta odottaa, että pääsen tukiliivistä ja tikeistä eroon! Tavoitteeni on näyttää hyvältä eräässä kesämekossa, mihin olen ristipistoilla tehnyt prinsessa Zeldan (pelihahmo) selkään. Kyllä, olen myös pelinörtti.

Talvella on sitten reisien vuoro, mutta sitä en aio edes ajatella vielä. Onneksi tästä parantuminen tapahtuu nopeammin kuin kuvittelin, joten en aio turhaan pelätä sitä operaatiota niin paljoa. Käsivarsien nahkat aion jättää leikkaamatta, sillä haavena on saada sen verran käsivarsiin(kin) lihasta, että nahka ei häiritse. Pianhan tässä pääsee jo taas treenailemaan! Tai... 4 vko päästä voin alkaa haaveilemaan treenaamisesta. Mutta kuitenkin. Ulkona on kesä ja aurinko paistaa ja mahareppu on poissa. Elämä on ilo!

Terveisiä sängyn pohjalta

Abdominoplastia käyty läpi ja eilen pääsin kotiin. Yhden yön vietin heräämössä, enkä aio valehdella,  kivut olivat aivan järkyttävät. Vatsaa kiristää edelleen kovasti ja sängystä en pääse ylös omin avuin. Lääkärikeskuksella minut avusti kolme hoitajaa jalkeille ja vasta neljännellä yrityksellä sain hyvin pieniä askeleita otettua. Ensimmäisellä yrityksellä pääsin vain istumaan ja tuskan hiki pakotti makuulle. Toisella kerralla pääsin seisomaan mutta kipu meinasi viedä tajun. Kolmannella yrittämällä se taju lähti ensimmäisen askeleen kohdalla ja taisin anoa, että saisin vain jäädä sänkyyn. Tukiliivi tuntui inhottavalta ja dreenit sattuivat kovasti, mutta niitä ei kuulemma voinut poistaa ennen kuin olisin ottanut ensimmäiset askeleet. Jokaisen yrityksen välillä makoilin ja koetin saada huimauksen loppumaan. Pyörittelin nilkkoja, söin, join ja hengittelin. Tulivathan ne askeleet sieltä, vaikka sattui, kiristi ja huimasi. Dreenien pois ottaminen sattui myös kovasti ja taisin pyydellä lisää kipulääkkeitä kokoajan. Kotimatka teki myös pahaa kun jouduin kävelemään autolle ehkä noin 100 metriä (tällä kipuskaalalla ois voinu olla 10km) ja kestää tärisevän automatkan. 

Mutta eka yö vietetty kotona.  Leikkauspöydälle jäi 600 grammaa ihoa. Sileän mahan lisäksi minulla on uusi napa! Kotona minulla on sänkyyn kasattu korokkeita selän sekä polvien alle niin, että voin makoilla hieman linkussa. Nousen toistaiseksi vain vessassa käydäkseni ja koetan saada vatsaa hieman suoritettua. Tukiliiviä joudun käyttämään seuraavat 4vkoa ja tikit poistetaan 13.6. Uskon, että tämä on kaiken tämän arvoista kun pukeudun ensikertaa kesämekkoon ilman, että sukkahousuja on kiskottu kainaloihin.

Kiitos kirurgille ja ihanille hoitajille jotka jaksoivat itkuni ja kannustivat taukoamatta.

Lähtölaskenta

Wappuilua

Tällä kertaa yritän oikeasti tehdä lyhyempää tekstiä. Taas on ehtinyt sattua ja tapahtua. Tanssikouluni kevätesitys pidettiin ja tällä kertaa osasin olla oikeasti tyytyväinen omaan suoritukseen. Mutta oli kyllä tullut harjoiteltuakin! Haikea fiilis kun tanssikoulun kesätauko alkaa ja itsellä urheilukielto lähestyy. Eli leikkaus kolkuttelee jo ovella. Enää vain yhdeksän päivää! Tänään kävin tapaamassa leikkaussihteeriä joka näytti minulle sen huoneen jossa minut leikataan ja hän mittasi minut tukiliivin tilaamista varten. Kerroin omasta huolestani, kuinka olen kovin neulakammoinen ja todennäköisesti täydellisessä paniikissa kun on operaatio päivä ja kanyylin laitto... Naureskelin, että minut saa varmaan tyrmätä, jotta en juoksisi karkuun. Mutta koetan olla ajattelematta sitä niin pitkään kun voin. Koetan sen sijaan keskittyä siihen, että pian mahareppu on poissa, eikä kynsitöitä tehdessä enää tarvitse hävetä mahahikeä. Ja ne vaatteet joita vihdoin kehtaan käyttää. Ihanuutta! Pian on edessä 6-8 viikkoa hiljaisempaan tahtiin etenemistä. Käytän viimeisen ajan hyödykseni ja nautin liikkumisesta, kävelystä, tanssimisesta ja kuntosaleilusta.  Päivän vinkki: tee asioita jotka saavat sinut onnelliseksi tänään ja joita et kadu huomenna. <3

Kiireitä

En ole ehtinyt hetkeen istahtaa alas kirjoittamaan, elämäni on ollut sen verran kiireistä. On tullut tehtyä töitä, käynyt salilla, tanssittu ja käyty päivittämässä kynsiosaamistaan Turussa Odyssey nail systemsin kilpailukoulutuksessa. Mutta sitten se kaikkein tärkein. Leikkauspäivä on varattu! 16.5 olisi veitsen alle meno ja sitten tämä mahareppu lähtee, jee! Kun maha on saatu pois ja parannuttu kunnolla niin myöhemmin (n. 6 kk ensimmäisen operaation jälkeen) leikellään reidet. Kaksi vuotta tätä on odottanut niin en jotenkin osaa käsittää sitä, että pian se todellakin tapahtuu. Tietysti pelottaa hurjasti ja leikkaussihteeri käski  miettimään etukäteen mieltä painavia kysymyksiä, jotka käsitellään viikkoa ennen leikkausta kun käyn sovittamassa tukiliiviä. Aiemmin kysymyksiä tuntui olevan loputtomasti, mutta nyt kun niitä pitäisi kirjoittaa paperille niin en keksi mitään, vaan pää lyö ihan tyhjää. Melkein kuin se (pää) kieltäytyisi käsittelemästä koko tulevaa operaatiota. Toisaalta olen hukuttanut itseni tekemisen paljouteen, niin en ole ehtinyt edes hirveästi ajattelemaan/stressaamaan.

Haave masu (lainattu google kuvahaku)

Olen pyörähdellyt peilin edessä aamuisin ja koettanut miettiä miltä peilikuva näyttää leikkauksen jälkeen. Sitten housuista ei  tursota enää niin pahasti, mekot näyttää nätimmältä päällä  ja istumatyötäkin on mukavampi tehdä kun mahapoimut ei haudu kuumuudesta. Ensimmäistä kertaa ehkä myös kehtaa käyttää bikineitä miettimättä jokaikisen sekuntin ajan sitä, että missä on lähin vaatekappale millä mahan saa piiloon. Matalavyötäröiset housutkin on myös mahdolliset, I want it all! En haaveile mistään sixpackista vaan sileästä vatsasta. Normaalista vatsasta, joka ei mene istuessa neljälle makkaralle.

Teen työkseni myös kynsiä Odyssey nail systemsin tuotesarjalla. Kävin jatkokoulutuksessa Turussa, jossa opetettiin kilpailukynsien tekemistä. Kilpailemiseen olisi vielä pitkä matka, jos joskus aion yrittää mutta ensin pitäisi löytää täydellinen malli. Olen tehnyt pari vuotta kynsiä ja pidän siitä paljon. Koulutuksessa opin silti paljon uutta ja pääsinpä korjaamaan vanhaa tietämystä oikeaksi (hups). Vaikka haluan tehdä myös personal trainerin töitä tulevaisuudessa (tai jotain muuta, en vielä tiedä mikä haluan olla isona) niin kynsien tekemisestä en halua luopua. Olen pikkutytöstä asti ollut intohimoinen kynsien parissa väkertelijä. Loimaalla asuessani minulla oli laukullinen kynsilakkoja ja koristeita. Saatoin lakata kynsiäni 4 tuntia (ja ne kestivät max 5 päivää kiinni). Sitten minulle vinkattiin rakennekynsien ihmeellisestä maailmasta. Ystäväni suositteli ONS koulutusta, enkä ole sitä päivääkään katunut. Koulutus oli pitkä ja valmisti minua hyvin työelämää varten, toisin kuin muut koulutukset jotka kestävät päivän ja sen jälkeen olet "ammattilainen". Näitä väkerryksiä minäkin olen monesti päässyt korjailemaan. Kauniit kynnet vahvistavat monen naisen itsetuntoa, myös minun.

Olen törmännyt lähipäivinä useasti tiettyyn ilmiöön: pikalaihdutukset. Ei edes parin kilon pudoksia vaan kymmenien kilojen ja se kaikki hyvin lyhyessä ajassa. Se tarkoittaa lähes täydellistä syömättömyyttä (kokemusta on). Haluan kertoa kaikille, että pikalaihdutuksella ei saa mitään pysyvää aikaiseksi. Kun tietty kilomäärä (esim. 20kg) tai aikaraja (esim. 5 vko) on rikottu niin sitten palkitaan kova kärsimys ja näännyttäminen ruoalla. Kaikki tulee pian takaisin ja mahdollisesti vielä moninkertaisena. Tietysti painon haluaa saada putoamaan nopeasti, varsinkin jos sitä on paljon. Heti XXL-kokoisesta S-kokoiseksi. Ymmärrän sen ja tiedän tunteen, mutta hyvin hyvin harva saa tästä pysyvää muutosta itselleen. Vielä ei ole keksitty sukkahousuja, jotka laihduttavat puolestasi yhdessä yössä.

OMG! (minä ja pizza  2008)

Teini-ikäisenä itse laihdutin 20 kiloa 2 kk ajassa. En lihonut heti, koska en alkanut syömään missään vaiheessa normaalisti. Ruoka oli lähinnä roskaruokaa tai karkkia ja annokset hyvin pieniä, joten nälkä oli kokoajan. Lihaksia ei ollut ja jaksaminen oli nollassa. Sain myös pysyvän sydämen rytmihäiriön, joka nykyäänkin muistuttaa olemassaolostaan. Noin vuoden päästä aloin lihomaan, kun palasin aiempiin ruokatottumuksiini ja sain 40 kiloa lisää painoa hyvin lyhyessä ajassa. En ollut opetellut normaaleja ruokatapoja, joten "entisen minäni" ruokatottumukset tulivat vaivatta takaisin. Jos nyt voisin mennä sanomaan teini-minälle jotakin, niin takoisin päähän yhden viestin. "Opettele syömään oikein ja laihduta sillä tavalla, älä syömättömyydellä. Silloin siitä tulee pysyvä elämäntapa. Tuota rataa olet pian paljon lihavampi kuin koskaan aiemmin."

Olen huomannut, että vaikka nyt olen ollut samassa painossa kaksi vuotta niin keho ei välttämättä viestitä eteenpäin, että nyt on täysi olo, vaan pystyn helposti ahtamaan itseni järjettömän täyteen. Yhtä paljon kuin silloin isona. Edelleen opettelen joka päivä syömään oikein. Ruoan laatu, säännöllisyys ja annoskoot ovat minulla jatkuvasti elämässä läsnä. Koetan välttää turhimpia kaloreita kuten alkoholia tai irtokarkkeja (vaikka ne onkin suuri heikkous). Joudun monesti kieltämään itseäni ottamasta enempää ruokaa, koska en oikeasti enempää tarvitse. Jos itselläni tulee romahduskausi, niin venytän vatsalaukun helposti äärimmilleen, josta seuraa se, että normaaliin ruokavalioon palatessani saan tuntea vahvaa nälän tunnetta jopa muutaman päivän. En tiedä onko koko loppuelämä samaa opettelemista joka päivä. Toivon, että joskus oppisin ajattelemaan syömistä normaalikokoisen ihmisen tavoin, enkä pakkomielteenä.

Sen verran pitkää diipadaapaa tullut kirjoitettua tällä kertaa, että vinkkinä lyhyesti: opettele syömisen yhteydessä käyttämään positiivista ajattelutapaa. Sen sijaan, että ajattelisit "en saa syödä tätä.." ajattele "saan syödä tämän". Se on auttanut minulla nälkäisinä hetkinä.

Lukuja

Tänään olenkin ollut ihan täpinöissäni. Aamulla en meinannut malttaa odottaa konsultaatio aikaa ja vaan tuijottelin kelloa ja jännitin koko tapaamista. Se meni kuitenkin hienosti ja lääkäri tarjosi minulle parempia ratkaisuja kuin mitä olin itse ajatellut. Positiivinen fiilis jäi, vaikka kallista tuo tuleekin olemaan. Mutta omaan hyvinvointiin sijoittamista tämäkin. Viikonlopun päätin pureskella asioita, mutta ensiviikolla kyllä varaan ajan leikkaukseen ja sitten tämä "mahareppu" lähtee. Ennen kesää haluan tämän operaation hoidettavan, tosin vasta tanssikoulun kevät esityksen jälkeen. Abdominoplastia on siis kyseessä ja myöhemmin olisi tarkoituksena leikata vielä reisien löysä nahka. Niistä oli lääkärin mukaan varaa vielä sulatella vähän rasvaa. Tämän innoittamana menin salille tekemään järrrjettömän rankan treenin hymyssä suin. Tämä antaa kyllä uutta puhtia treeneihin, varsinkin kun liikuntakielto tulee olemaan melkoisen pitkä leikkauksen jälkeen.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi lääkärin tapaamiseeni. Se tunne kun lääkäri kysyi miksi olen hakeutunut hänen juttusilleen ja pääsin jälleen toteamaan painon pudotuksestani. Ensimmäinen kysymys, kuten aina, oli jälleen "miten sinä sen teit?" ja lääkärin leuka tipahti alas kun sanoin, että rehellisesti liikkumalla ja ruokavaliota muuttamalla. Luulen, että yhä useampi ihminen hakeutuu noihin korjausleikkauksiin jos laihdutus on tapahtunut vatsalaukun ohitusleikkauksen/kuristuksen minkä lie jälkeen. Minun  lukuni on 45 kiloa. Sanoessani sen, se tuntuu vain numerolta mutta kun sitä rupeaa enemmän miettimään niin on se aika mielettömän paljon. Kun totesin että projektiin meni kolme vuotta ja paino on pysynyt samalla haarukalla kaksi vuotta, niin se silti aina säväyttää vähän itseänikin. Onko tähän vieläkään itse lopulta tottunut? Jokaikinen aamu herätessäni katson peilistä itseäni varmistaakseni, että tämä olen minä nyt. Ja aina vähän hämmästyn.

Kevät saapui kynsiini

Tänään postista tipahti myös uusi Muscle & Fitness Hers. Tykkään lukea muitakin urheiluun ja hyvinvointiin keskittyviä lehtiä sekä artikkeleita, koska niistä saa uutta inspiraatiota ja motivaatiota liikkumiseen. Niissä on usein myös hyviä ruokavinkkejä.  Päivän oma vinkkini olkoon tänään ruokailun säännöllisyys. Jos syöt liian harvoin niin aineenvaihduntasi hidastuu. Ruokailuvälien tulisi olla 2-4 h, optimaalisin olisi noin 3 h. Muista syödä aina jotain, ottaen mielellään myös laatu huomioon, eikä oteta energiaa suklaapatukasta tai karkista. Itselläni kulkee aina käsilaukussa proteiinipatukka mukana täpärien tilanteiden varalta.

Loin tämä blogin innostaakseni muita, mutta ennen kaikkea tein sen myös itseäni varten. Että en ajattelisi oman projektini olevan ohitse, vaan aina läsnä, tälläkin hetkellä. Luku 45 on se, josta pidän kiinni. Sitä ei enää koskaan oteta takaisin. Tämän asian julki tuominen auttaa minua tässä tavoitteessa. Jos kiloja nyt pari putoaa, niin putoaa mutta takaisin ei enää kerrytetä. Repsahdusten (omassa tapauksessa "romahdusten") jälkeen härkää tartutaan jälleen sarvista kiinni ! Oma elämä pitää ottaa haltuun nyt.

Jännitystä ilmassa

Olen saanut taas itseäni niskasta kiinni ja ehtinyt käymään ahkerasti treenailemassa, sekä saanut pidettyä syömiset kurissa. Jes, hyvä minä! Treeni tuntuu kolotuksena kropassa kun tuli liian pitkään taas lepäiltyä ja otettua rennommin. Mutta pian nekin kolotukset ovat kadonneet eikä treeni tunnu enää yhtä pahalta. Sitten lisätään lisää painoja ja tehoa! Perjantaina olisi plastiikkakirurgille meno konsultaation merkeissä. Silloin tehdään päätöksiä mistä kaikkialta kursitaan ja mitä maksaa. Sen jälkeen olisi vielä hoidettavana rahoituspuoli. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Minulta on paljon kyselty erilaisia vinkkejä laihdutuksen/liikkumisen/ruokavalion suhteen niin ajattelin ruveta jakamaan toisinaan pieniä vinkkejä mitä pääsääntöisesti noudatan omassa arjessa. Mutta näistä sitten myöhemmin, kunhan pääsen oman tietokoneen äärelle ja jaksan asiaan paneutua. Sen voisin näin ekana vinkkinä sanoa, että tuo aurinko on erittäin ihana lenkkikaveri ulkona, joka myös antaa energiaa !

Tick tock...

Sain varattua konsultaation Kotkaan yksityiselle plastiikkakirurgille. Nyt ei voi muuta kuin odottaa. Kahden viikon päästä sitten sovitaan mitä tehdään ja milloin... jos tehdään(=jos saan pankista lainaa). Tuntuu että aika olisi jumahtanut paikoilleen. Haluaisin jo päästä operaatioon ja saada tämän asian alta pois. Motivaatio painon säilyttämisen kanssa tuntuu romahtaneen ja herkut maistuisi, koska en tunne oloani hyväksi. Haluaisin myös, että tuo pakkanen laskisi ja tiet sulaisivat. Sitten alkaisin taas juoksemaan. Salilla käyminen toisaalta tukee enemmän tavoitettani saada lihaksikkaampi kroppa, mutta nyt tuntuu että haluan vain juosta. Siinä tuntee konkreettisemmin polttavansa rasvaa ja ajatukset tyhjenee sekä olo virkistyy. Salin jälkeen on lähes aina piesty (mutta toki tyytyväinen) olo. Mutta ääääh haluan nää nahkat pois. Se on ainoa asia mitä pystyn tällä hetkellä ajattelemaan ja se tekee minut hulluksi. Se minusta tällä kertaa.

Luin jostain Helsingin sanomien liitteestä siitä, että nykyistä suomalaisen naisen "normaali"-kokoa pitäisi muuttaa suuremmaksi. Ymmärrän kyllä että nykyään ylipainoisia on enemmän kuin aiemmin. Ja tiedän itse entisenä lihavana sen, kuinka musertavaa on kun ei koe olevansa normaalin kokoinen. En sinällään näe huonona sitä, jos vaatekauppojen tarjontaa suurennetaan kokojen puolesta. Mutta en haluaisi myöskään antaa ihmisille sitä uskoa siitä, että on tervettä olla isompi. Ylipaino kuitenkin tuo enemmän terveysriskejä mukanansa. En isona ollessani tajunnut voivani huonosti. Tai pikemminkin en tiennyt, että voisin voida paremminkin. Laihduttuani itselläni parani yleiskunnon lisäksi muunmuassa unenlaatu, mielenvirkeys ja vatsan toiminta. Jos voisin, haluaisin auttaa ihmisiä heräämään siihen miten roskaruoka ja liikkumattomuus vaikuttaa omaan elämän laatuun.

Heart healthy foods

Terveelliset elämäntavat opitaan kotona omilta vanhemmilta. En tiedä miten neuvolat auttavat tässä asiassa tuoreita vanhempia. Kehotetaanko vanhempia opettamaan lapsiaan alusta asti, siitä miten ja mitä tulee syödä. Paljonko saat pelata videopelejä ja leikitkö ulkona. Jos olet hyvällä tuurilla kasvanut niin, että kasvikset maistuvat ja roskaruoka ei järin viehätä, niin se asia saattaa korjaantua siinä vaiheessa kun muutat kotoa pois. Ruoka on kallista. Terveellinen ruoka on vieläkin kalliimpaa ! Suomessa ruoan hinta ei  kannusta ihmistä elämään terveellisesti. Jos on valittava syötkö viikon budjetin yhdessä ateriassa (esim. salaattia ja kanaa) vai syötkö koko viikon nuudeleita ja esim. tarjouksessa olleita eines hampurilaisia, niin valinta ei ole kovin vaikea. Sitten ihmetellään kun Suomen kansa on niin ylipainoista. Lehdet huutavat nykyään kaikkia laihdutusvinkkejä. Syö säännöllisesti. Syö salaattia. Syö pähkinöitä. Syö kanaa, kalaa, porkkanaa, parsakaalia, raejuustoa.. syö syö syö. Entä jos ei ole rahaa syödä noin? En ymmärrä politiikasta tai verotuksesta ja näistä päättävistä tahoista mitään, mutta ymmärrän, että Suomessa ei ole halpaa elää terveellisesti. Nostetaan veroja, kiristetään palkkoja, viedään työpaikkoja ja tuhotaan ostovoimaa. Homma toimii kuin jäätynyt junan vessa. Itse tein tietoisesti sen valinnan, että haluan elää näin ja kohdella kehoani paremmin. Koen sen lompakossani joka kerta kun käyn kaupan kassan lävitse ja maksan itseni kipeäksi terveydestä. Maksan siitä, että saan käydä hyvällä kuntosalilla. Pian saan maksaa nahkojen poistosta, palkinnoksi laihtumisesta. Pitääkö kaiken olla niin järjettömän kallista?

Jos joskus keksin ratkaisun siihen, mikä saisi ihmisen automaattisesti syömään ja elämään terveellisemmin (sen lisäksi, että siihen olisi varaa) niin haen maailman presidentin virkaan. 

Ulkona sataa lunta, joten siirryn tekemään aurinkotanssia. Tule jo kevät !